Päätin siirtää kolmen opintojakson opetukseni lähiopetusluokkahuoneesta Adobe Connect Pro –virtuaalihuoneeseen samalla tavalla kuin olin ne suunnitellut toteuttavani normaalioloissakin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kaikissa oli lähiopiskelumahdollisuus.
Yhdellä opintojaksolla lähiopetus oli tarkoitus striimata ja nauhoittaa lähiopetukseen osallistumattomille, ja toisella taas lähiopetuksen sijasta oli mahdollista tehtävien tekeminen Learn-oppimisympäristössä. Kaksi opintojaksoa sisälsi myös työelämävierailuja.
Digimentorimme piti koulutuksen siitä, miten pienryhmätyöskentelyä voidaan järjestää AC:ssa, ja miten tulee varoa siirtelemästä vahingossa jäseniä pienryhmästä toiseen. Opin myös, että verkkoympäristössä luentojen tulee olla napakoita ja vuorovaikutteisia. Kolmanneksi minulle kerrottiin, että pitää pysyä rauhallisena ja ohjeistaa selkeästi.
Käytännön toteutuksissa huomasin hyvin nopeasti kompastuneeni kaikkiin varoituksiin.
Teknistä koettelemusta
Paperille kirjoitettujen muistiinpanojen turvin erilaisista AC:n toiminnoista aloin ajoissa maanantaiaamuna päästää osallistujia virtuaaliseen luokkahuoneeseen. Kaikkien pääseminen alustalle ja kuuluvuuden sekä näkyvyyden testaaminen otti hetkensä.
Kommentti-ikkuna toimi hyvänä vuorovaikutuskenttänä: ”nyt kuuluu” ”kerrotko uudestaan, kun en kuullut alkua” ”Kuuluuko miun ääni. En kuule siua.” ”kuulen”. Verkkoyhteydet olivat luultavasti melkoisessa kuormituksessa, jolloin saattoi herkästi pudota linjoilta erityisesti tiettyyn aikaan päivästä.
Työskentely alkoi kuitenkin sujua intensiivisesti, ja keskittyminen vaikutti hyvältä. Luottamus työelämävierailun järjestämiseen verkkoyhteydellä oli vahva. Sitten tuli sähköhäiriö, ja kaikki ohjelmat kaatuivat siltä päivältä. Verkkovierailu peruuntui, mutta niin oli peruuntunut esimerkiksi tentitkin. Signaaleja haavoittuvuudesta. Onneksi saatiin järjestettyä revanssit.
Innon ja onnen hetkiä
Vaikutti siltä – sekä omiin havaintoihini, että opiskelijoiden palautteeseen perustuen – että mahdollisuus ajantasaiseen kohtaamiseen poikkeustilassa oli tärkeää.
Moni opiskelija yhtyi seuraavaan kommenttiin: ”Pakko sanoo et on tosi kiva fiilis siitä, et pääs tästä poikkeustilasta huolimatta kontaktiin tälleen opintojen merkeissä kaikkien kanssa!”
Myös pienryhmätyöskentelyt olivat opiskelijoille mieluisia. Pienryhmissä onnistui niin kyselylomakkeiden laatiminen, narratiivisen kirjoittamisharjoitteen purku kuin työelämävierailun reflektoiminenkin.
Virtuaalityöskentely koettiin mielekkäänä: ”Hyvä harjoitus, sopi erityisen hyvin juuri tähän hetkeen! (pandemia)” ”Hyvin toimi tuo parijutustelu täällä” ”Tämä virtuaaliluokka on hyvä.”
Kotitilanteet olivat moninaisia. Kotona hoidettavana ja opiskelemassa saattoi olla useita lapsia ja nuoria. Keskittyminen luentoihin ja pienryhmätyöskentelyihin sai lisämausteita.
Näissä tilanteissa luentojen nauhoittaminen, vaihtoehtoiset tehtävien suoritustavat ja joustaminen tehtävien palauttamisessa nousivat tärkeiksi pedagogisiksi toimiksi.
Onnea opettajalle tuotti yhteisöllisyyden tunne epävarmassa tilanteessa. Opiskelijat auttoivat niin toisiaan kuin itseänikin. Ilmapiiri oli kannustava.
Vaikka verkkopedagogiset järjestelyt ovat opettajan vastuulla, toimi avoin dialogi yhteisen työn hengessä: ”Tää kaikuu varmaan, kun muutamat mikit on kait auki (?)” ”Kati voitko laittaa mikin pienemmälle? Aina kun sinä puhut, niin pitää äkkiä vetää ääni pienelle ja muiden kohdalla taas täysille.” ”En pysty” ”No sieltä mikin kohdalta löytyy näköjään tuo äänen säätäminen, laita sieltä pienemmälle. Noin puhupa nyt. Jesss!”
Opiskelijoiden kannustavat kommentit loivat intoa jatkaa: ”Hyvin selvittiin” ”Tänään sujui paremmin kuin eilen”.
Noloa
Nolouden tuntemuksia jouduin kokemaan yrittäessäni toimia toisena emäntänä yhteiskehittämisen pajassa. Oman ääniyhteyteni katkettua työpajan alussa päätin kirjautua ohjelmasta ulos ja uudelleen sisälle. Samalla heitinkin vahingossa kaikki osallistujat ulos. Onneksi toinen digitaalisesti pätevämpi emäntä kutsui osallistujat mallikkaasti takaisin, ja työpaja onnistui hienosti.
Nolouden tunteeseen yhdistyi kiukku ja itku siinä vaiheessa, kun yrittäessäni ehkäistä AC:n kuormitusta poistamalla vanhoja luentonauhoituksia poistin tyhmyyttäni/väsymystäni/huolimattomuuttani myös ajankohtaiset nauhoitukseni. Tilanteen positiivisuutta kuvastaa se, että opiskelijat alkoivat niitä kysellä todistaen näin kuuntelevansa niitä.
Tässäkin, kuten jokaisena muunakin tuskanpäivänäni, digimentori ja IT-tuki auttoi kärsivällisesti, ystävällisesti ja osaavasti. Itkut eivät auttaneet näillä markkinoilla, vaan luennot oli nauhoitettava pikaisesti uudelleen. Oli myös nöyränä todettava aivokapasiteetin rajallisuus ja palautumisen merkitys nyt, kun sisällön ja pedagogiikan tuottamisen lisäksi vaaditaan yhä enemmän myös teknistä osaamista.
Verkkotyöpajan draaman kaari
Digitaalisesti voimme toimia joissakin tilanteissa jopa paremmin (mm. intensiivisemmin) kuin lähikontaktissa. Kaikkeen kohtaamiseen se ei kuitenkaan sovi etenkään sosiaalialalla, jossa kasvokkainen kohtaaminen on työn ydintä edelleen.
Useilla sosiaalialan asiakkailla ei edelleenkään ole mahdollisuuksia digiloikkaan. Siksi tarvitsemme kasvokkaisen kohtaamisen opiskelua korkeakoulussa edelleen – digitaalisen kohtaamisen opiskelun rinnalla.
Verkkopedagogiikkaa ja -fasilitointia on pohdittu keskustelualustoilla ja kollegojen kanssa turvavälikävelyillä. Verkkotyöpaja voisi noudatella draaman kaarta. Oppimisprosessi alkaisi etukäteisinfolla työskentelytavasta ja koukuttavalla kysymyksellä, väitteellä tai ajatuksella stimuloimaan ajattelua opiskeltavaan aiheeseen.
Varsinaisessa verkkokohtaamisessa esitellään työpajan tavoite ja tehdään ns. työskentelysopimus. Oppimista syvennetään napakan luennon kautta, ja pienryhmissä harjoitellaan opiskeltavaa aihetta käytännössä. Huippukohdan ajattelisin kohdistuvan oppimisen reflektointiin pienryhmissä ja yhteisellä foorumilla pienryhmien puheenvuorojen kautta. Opiskelijoita ohjeistettaisiin ottamaan jokin oppimansa asia jalostettavaksi ja käytäntöön viemiseksi.
Yksi tällainen jalostettava asia oli sosiaalialan työssä toteutettavat ohjausharjoitteet, joita verkkotyöpajassa ideoitiin poikkeustilaan sopivaksi. Työpajassa jotkut saivat idean ohjaustoiminnan toteuttamisesta digitaalisesti.