Joulukuun ensimmäinen viikko – Henkisen hyvinvoinnin joulukalenteri

Kaksi ihmistä istuu takan edessä. Kuvassa näkyy kahdet jalat, joissa on jouluiset villasukat.

Henkisen hyvinvoinnin joulukalenteri antaa vinkkejä siitä, miten pärjätä monille tuttujen jaksamisen ja henkisen voinnin haasteiden kanssa.

En jaksa. Minulla ei ole voimia. Minulla ei ole energiaa. Pelkkiä vastoinkäymisiä toistensa perään.

Kun olemme pitkän aikaa kulkeneet päivästä toiseen jatkuvassa ylivireydessä, tulee seinä lopulta vastaan. Alituinen ylivireys ja stressi ovat rasite sekä keholle että mielelle. Moni voi tuntea juuri näin erityisesti pitkän syksyn jälkeen.

Voisitko tässä kohtaa sallia itsesi pysähtyä sinussa nousseiden tunteiden äärelle? Mitä oikeasti tunnet? Nimeä tunne: onko se esimerkiksi surua, pelkoa tai ahdistuneisuutta? Tunnistatko mistä tunne kumpuaa? Jo tunteen tunnistaminen auttaa sen käsittelyssä.

Tunteita ei tarvitse pelätä. Ne ovat sanansaattajia sille, mitä mieli yrittää sinulle viestiä. Mitä tunteesi haluaisivat sinulle nyt kertoa, jos pysähdyt kuulemaan?

Tunteiden ei tarvitse kuitenkaan hallita sinua. Voit tarkastella tunnetta ja lempeästi hyväksyen sallia sen olemassaolo, jolloin se yleensä hellittää kivuliainta otettaan.

Saatamme helposti vaatia itseltämme, että ei saisi tuntea oloansa voimattomaksi. Ikään kuin aina pitäisi jaksaa, selvitä ja pärjätä kaikessa – yksin. Onko tämä kohtuullista?

Kun oman jaksamisen kanssa on haastavampaa, tuntuu arki helposti myös vastoinkäymisten sarjalta.

Mitkä ovat sinun keinosi palautua työstäsi? Tarvitsemme riittävästi unta ja lepoa palautuaksemme. Myös mielekäs tekeminen, ystävien tapaaminen ja itsensä haastaminen ja työstä erilaisen tekemisen valitseminen ovat hyviä tapoja palautumiseen.

Voisiko tämä alla oleva hengitysharjoitus sopia avuksesi tällä viikolla? Kokeile vaikka joka päivä sellaisessa hetkessä, kun tunnet itsesi hyvin kuormittuneeksi.

Hengitysharjoitus: Ota mukava ja levollinen asento, jossa hengitys tuntuu kulkevan hyvin. Hengitä rauhassa nenän kautta sisään ja laske samalla mielessäsi kolmeen. Pidätä pieni tauko kahteen laskien. Hengitä syvään ja rauhassa suun kautta ulos laskien kuuteen (uloshengitys on siis sisäänhengitystä pidempi). Toista tämä 3-5 kertaa.

Henkisen hyvinvoinnin joulukalenteri ei ole kirjoittajien, Sannan ja Lauran, hankkeiden tuotos. Kalenteri on luova leivos, joka ammentaa heidän hankerooleistaan ja osaamisestaan. Tämä leivos on tarkoitettu nautittavaksi joulukiireiden lomassa niitä helpottamaan!

Pin It on Pinterest