Lisää tuloja lisätuloilla

Kolikoita pöydällä.

Oletko miettinyt, mistä saisi lisätuloja? Ehkä sivutoiminen yrittäjyys voisi olla ratkaisu ongelmaan.

Nykyaikaisessa maailmassa sivubisnes on asia, johon jokainen törmää helposti. Moderni tekniikka, työn järjestämisen tavat, ihmisten ja tavaroiden verkottuneisuus sekä uudenlaisten ongelmien ratkaisut luovat lukemattomia mahdollisuuksia lisätulojen hankintaan. 

Olet jo mahdollisesti asiaa harkitessasi kohdannut tiedonhankinnassasi monenlaisiin yrittäjyystarinoihin. Kuinka pienestä alkanut on kasvanut suureksi tai kuinka taitava osaaja on moninkertaistanut tulonsa ja nauttii runsaasta vapaa-aikaa. Tämä voi olla mahdollista myös sinulle. 

Muun muassa Chris Guillebeau väittää kirjassaan Side Hustle (2017), että sivutoimiseksi yrittäjäksi lähtevä ei tarvitse lisätulojen saamiseen koulutusta, työkokemusta tai edes osaamista. Ajan ja rahan investoinneissakin voi riittää minimaaliset panostukset. Juuri nämä hurjalta kuulostavat väitteet tekevät yrittämisen aloittamisesta viehättävää. 

Motiivina sivutoimiseen yrittäjyyteen voi olla aivan samat perustelut kuin täysipäiväiseen yrittämiseen – siis lähes mikä tahansa syy, joka on sinulle tärkeä. Monille syynä voi olla esimerkiksi oman osaamisen kasvattaminen, syvä kiinnostus hallittuun asiaan, raha tai pääseminen irti palkansaajan roolista ja lisääntynyt vapaa-aika. 

Mies seisoo meren rannalla olevalla kalliolla ja tyrskyt lyövät kallioon,.
(Kuva 2. Pixabay. Sivutyö antaa mahdollisuuden lisätuloille ja sitä kautta lisää mahdollisuuksia matkailulle.

Harkittuja riskejä

Kun yrittäjyys kiinnostaa ja harkitset ryhtyväsi toimeen, muista yrittämisen tärkeimmät asiat lisätuloja hankkiessasi. Tunnista riskit ja suhteuta ne omaan elämääsi. Pidä sivubisnes sivubisneksenä ja säilytä päivätyösi. Älä ota turhaan kohtuutonta riskiä, jos kyse on vain lisätuloista. Lisätulojen on tarkoitus tuottaa sinulle lisää jotain uutta – joko lisärahaa, -aikaa tai osaamista, riippuen omista motiiveistasi. On sinun päätöksesi, mihin lisätulosi käytät. 

Sinun on järkevä miettiä omia rahallisia ja ajallisia investointeja sivubisneksesi kehittämiseksi, mutta tärkeintä on kuitenkin oma jaksamisesi. Rahaa tulee ja sitä voi menettää, mutta maailma ei lopu siihen. Oman jaksamisesi ylikuormittaminen voi johtaa burnouttiin, joka voi aiheuttaa oravanpyörän ja ongelmia kaikilla muilla elämän osa-alueilla. Tunnista riskit ja omat rajasi ja käy sitten rohkeasti toimeen. 

Entä jos sivubisnes lähtee kukoistamaan?

Entä sitten, jos huomaatkin sivubisneksen lentävän ja rahaa tulevan ovista ja ikkunoista? Siinä vaiheessa kannattaa ottaa pieni reflektointitauko ja miettiä, tulisiko sivubisneksestä sinun pääasiallinen työsi. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että sivubisneksen tulot yltävät päätyösi tuloihin, tai jopa ylittävät ne. Ole kuitenkin tarkkana tämän pohdinnan kanssa. Ennen kuin siirryt sivutoimisesta yrittäjästä päätoimiseksi yrittäjäksi, varmista itseltäsi seuraavat asiat. 

Pohdi itseksesi ja tarpeen tullen läheistesi kanssa, ratkooko sivubisnes oikeita asiakkaiden ongelmia ja tuottaako se arvoa asiakkaalle. Varmista myös, onko sinulla tarpeeksi asiakkaita, jotta pystyt toimimaan muutaman vuoden eteenpäin. Viimeisenä pohdi yrittäjämäistä elämäntapaa ja mieti toimiiko yrittäjän aikataulut ja yrittäjämäinen elämä sinulle? Lopuksi varmista itseltäsi, oletko hankkinut itsellesi kaikki tarvittavat tiedot ja resurssit, jotta voit aloittaa yrittäjänä.  

Lähteet

Guillebeau, Chris. 2017. Side Hustle. Build a Side Business And Make Extra Money Without Quitting Your Day Job: Pan Macmillan. 

Pin It on Pinterest