Opettajalle sairaita vitsejä luvan kanssa
Xamkin yhteisöpedagogikoulutuksen opetussuunnitelmaan kuuluu opintojakso Nuorisokulttuurit ja nuoruuden ilmiöt. Opintojaksosta tekee osittain poikkeuksellisen se, että siinä nuoria ei tarkastella niinkään kasvatuksen kohteina vaan oman vertaisryhmäkulttuurin jäseninä. Nuorten toimintaa, tekoja tai ajatuksia ei siis arvoteta keskeneräisinä, puutteellisina tai moraalisesti tuomittavina, vaan ne nähdään nuorten oman kulttuurin kiinnostavina ja aitoina ilmauksina. Tällaiseen autenttiseen kulttuuriin on kuitenkin varsin vaikeaa soluttautua keski-ikäisenä opettajana tai tutkijana. Esimerkiksi katastrofivitsejä hallussa pitävän tai niitä eteenpäin välittävän nuoren pelkona voi myös olla, että hänet tulkitaan moraalittomaksi tai jopa huonoksi ihmiseksi vitsiaineiston sisällön perusteella.
Vuodesta 2017 alkaen Nuorisokulttuurit-opintojaksolle osallistuneet opiskelijat ovat keränneet mustaksi huumoriksi luokiteltavaa aineistoa. Molemminpuolinen oppi on ollut merkityksellistä: opettajalle ja tutkijalle aineiston läpikäyminen yhdessä opiskelijoiden kanssa tuo aivan uutta ymmärrystä ajankohtaisilmiöistä sekä nuorisokulttuurisista merkityksenannoista. Nuorille opiskelijoille aineiston olemassaolo on itsestään selvää ja jokapäiväistä materiaalia, jota on vaikea nähdä osana nuoruuden ymmärryksen laajentamista. Vitsiketjujen taustoittaminen aiemmalla tutkimuksella voi auttaa opiskelijaa ymmärtämään huumorin keskeistä roolia osana ihmisyyden tutkimusta. Opiskelija kuvaakin opintojakson jälkeistä oivallustaan:
Mielestäni digilore [digitaalinen folklore] on tärkeä osa nuorisokulttuuria. Se mahdollistaa nuorille mielipiteenilmaisun, myös sopimattomista ja tabuina pidetyistä aiheista, sekä kriisitilanteista ja maailman tilasta ylipäätään. Samalla digilore ja varsinkin esimerkiksi rasismiin ja stereotypioihin liittyvät vitsit ja meemit, voivat myös saada aikaan sen, että tiedostetaan omia asenteita, etuoikeuksia ja valta-asemaa suhteessa muihin. Huumori on tärkeä osa ihmisyyttä ja auttaa vaikeiden asioiden käsittelyssä. (Yhteisöpedagogin ajatuksia mustasta huumorista.)
Mitä terrori-iskuja käsittelevästä huumorista voidaan oppia?
Sairaaksi huumoriksi määritellään usein koomisia elementtejä sisältävä tuotos, joka yhdistelee karmeita tapahtumia ja asioita arkisiin toimintoihin tai mediasta tuttuihin ilmiöihin. Huumorin nähdään syntyvän tämän yhteensopimattomuuden huomaamisesta. Esimerkiksi opiskelijan tallentamaa kuvaa 1 voidaan pitää tällaisena tuotoksena: siinä uutislähetyksistä tuttuun palavien kaksoistornien kuvaan on yhdistetty nuorisokulttuureissa tunnettu YouTube- ja pelihahmo Nyan Cat. Kissan nimen ääntäminen muistuttaa englanninkielistä numeroa yhdeksän, jolloin katsoja voi tulkita kuvaan numeroyhdistelmän 9/11 eli terrori-iskujen päivämäärän. Nykyaikaisia 9/11-vitsejä määrittelee usein myös eräänlainen ”salaliiton paljastaminen” eli variaatiot siitä, kuka lopulta oli iskujen takana: Bush, Star Warsin tarkka-ampujat, Paavo Pesusieni, Nyan Cat tai jokin ajankohtaisilmiöön lukeutuva hahmo.
Yleisesti katastrofivitsien merkitykseksi katsotaan niiden mahdollistama ruohonjuuritason viestintä virallisen median ulkopuolella. Vitsit tuovat keskusteluun jonkin näkökulman, joka tarjoaa lähes puhkikulutettuun mediateemaan jotain uutta. Vitsit siirtävät katastrofin tapahtumat fiktiivisen populaarikulttuurin kuvastoon, jossa nuo tilanteet on yleensä totuttu näkemään. (Kuipers 2005, 81, 82.) Usein kuvanlukutaito ja populaariviihteen ymmärrys on ratkaisevassa asemassa nykyaikaisia meemejä tulkittaessa. Varsin usein sairaan huumorin kulttuurinen lukutapa tuo mukanaan tulkinnan, jossa huomio kiinnittyy tragedian sijaan varsin arkipäiväiseen merkitykseen.
Kansainvälisissä tutkimuksissa 9/11-vitseille on löydetty myös toinen keskeinen merkitys: vitsien avulla ihmiset käsittelevät myös sisällään olevaa aggressiivisuutta ja vihaa – halua rangaista syyllisiä julkisella nolaamisella tai syyllisen symbolisella tappamisella. Tällainen materiaali on tarkoituksellisesti moraalitonta, ilman empatiaa tai merkkejä järkytyksestä, surusta tai kunnioituksesta uhreille. (Kuipers 2005, 74-75.) Huumoritutkimuksessa puhutaan ylemmyysteoriasta, jonka avulla alennetaan ivan kohteena olevaa tahoa. Myös se on yksi ihmisyyden ulottuvuus ja tapa reagoida median sensaatiomaiseen uutiseen.
Tragedian hetkellä etsitään virallisia keinoja selviytymiseen, mutta joskus myös huumori kuolemanvakavassa paikassa toteuttaa ihmisen yhtä selviytymiskeinoa. Huumoritutkimuksessa puhutaan huojennusteoriasta eli huumorin huojentavasta roolista järjen ylittävien asioiden keskellä. Opiskelijoiden pohdinnoissa myös tämä näkökulma tulee välillä kiinnostavasti esille:
Samaan aikaan mieleeni muistuu oma aikani yläasteella Tuusulassa Auvisen kouluammuskelun aikoihin. ”Ei me voida lähtee, meiän pullat palaa muute.” ”Ei ku annetaa palaa, ku sitte voidaa käyttää niitä heittoaseina, jos joku yrittää tulla tänne.” Vitsailu tapahtui lähes välittömästi aiheeseen liittyvän kuulutuksen jälkeen ja se liittyi enemmän hermostukseen kuin kykenemättömyyteen ymmärtää asiaa. (Yhteisöpedagogiopiskelijan pohdintaa mustasta huumorista)
Huumori tarvitsee raamit
Huumorin ymmärtävä tarkastelutapa ei tarkoita, että kaikki huumori tulisi hyväksyä kaikenlaisissa tilanteissa. Huumori voi yhtä lailla olla vallankäyttöä ja propagandaa mitä karmeimpien asioiden puolesta toimimisessa. Vitsin kerronnassa onkin tärkeää, että sen osapuolet voivat tarkastella yhteisellä sopimuksella vitsiä ikään kuin raamien sisällä – erotettuna muusta tekstistä (lehtien vitsipalstat) tai sosiaalisesta kanssakäymisestä (Haluatteko kuulla vitsin? -lause illanistujaisissa). Liian myöhään tuleva taustoittava raamitus näyttäytyy usein ”Sehän oli vain vitsi” -lausahduksina, jolloin huumori on jo koodattu loukkaantumisena, väärinymmärryksenä tai normien luvattomana ylittämisenä.
Mustan huumorin käyttö on myös sananvapaudellinen etuoikeus. Asiat ovat varsin hyvin siinä yhteiskunnassa, jonka kansalaiset uskaltavat henkeään pidättelemättä kertoa alatyylisiä vitsejä, nauraa valtaapitäville, asettaa stereotypioita äärimmilleen ja ilakoida sanallisten oivallusten yhdistelemisestä sopimattomiksi kokonaisuuksiksi. Sitäkin on tärkeää pohtia työkseen nuorten kanssa tulevaisuudessa toimivien opiskelijoiden kanssa.