Samaan aikaan Kisumussa opettajavaihdossa olivat ammattikorkeakoululehtorit Kajaanista ja Seinäjoelta sekä kahdeksan sosiaali- ja terveysalan opiskelijaa. Professori Agatha Christine Onyango oli laatinut meille kiinnostavan ohjelman.
Vierailuja kisumulaisissa sairaaloissa
Vierailimme kolmessa sairaalassa Kisumun ja Masenon ympäristöissä. Ensimmäinen vierailukohteemme oli Jootrhin sairaala (katso Home – JOOTRH), joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Kisumun keskustasta. Jootrh toimii lähettävänä sairaalana muihin Kisumun maakunnan sairaaloihin ja tarjoaa opiskelijoille harjoittelumahdollisuuksia.
Hoitotyön opettajat Tiina Hemminki ja Liisa Kemppainen työskentelivät päivän opettajavaihtonsa aikana Jootrhin sairaalassa. Tämä osoittautui erittäin hyödylliseksi, koska opettajat ja opiskelijat saattoivat näin reflektoida kokemaansa suhteessa saamaansa koulutukseen Suomessa.
Lisäksi oli hyödyllistä pohtia suomalaisen ja kenialaisen hoitotyön erojen lisäksi sitä, mitä mahdollisuuksia opiskelijoilla harjoittelussaan on pitää toivon henkeä yllä ja välttää oman herkkyyden kadottaminen joskus toivottomilta tuntuvissa hetkissä. Ajoittain tilanteet tuntuvat epätoivoisilta työvälineiden tai osaamisen puuttuessa. Kysymyksiä ja keskustelua herättivät myös uskomukset. Sairaalan seinällä esimerkiksi mainostetaan miesten ympärileikkausta suojaavana tekijänä aidsiin tai muihin sukupuolitauteihin. Naisten ja tyttöjen silpominen on lailla kielletty Keniassa, mutta sitä kuitenkin tapahtuu vielä maakunnissa perustuen uskonnollisiin tai terveydellisiin uskomuksiin.
Toinen sairaalavierailukohteemme järjestyi sattumalta niin, että lomani aikana yövyin Lucie ja Khama Rogon Airbnb-asunnossa. Khama Rogo teki pitkän kansainvälisen työuran lääketieteen professorina ja Maailman Pankin erityisasiantuntijana, ja palasi kotiseudulleen Victoriajärven rannalle.
Keniassa ajatellaan, että vaikka ihminen lähtisi omasta kotikylästään, niin yhteys kyläyhteisöön tulee säilyttää. Muussa tapauksessa lähtijä menettää yhteisönsä jäsenten kunnioituksen. Usein ihmisillä on talo synnyinkylässä, vaikka työskentelisikin muualla. Menestyneet ihmiset myös haluavat antaa takaisin yhteisölleen saavuttamaansa hyvää.
Lucie ja Khama Rogo perustivat kyläänsä yhteisösairaala Sagamin. Tätä sairaalaa tukee Rotary-klubi, ja siellä on selkeästi enemmän resursseja kuin julkisessa sairaalassa. Sairaalassa on sekä kaikille avoin että yksityinen osasto ja näiden lisäksi myös kattavat kokous- sekä kirjastotilat. Kuuluisin vieras Sagamissa lienee ollut Barac Obaman isoäiti.
Kolmas sairaala, jossa vierailimme, oli Kisumun maakuntasairaala (Kisumu county hospital, KCH). Tämä julkinen sairaala on Joorthin tapaan suuri ja haasteena on tarvittavien hoitovälineiden vähäisyys ja suuret potilasmäärät. Vaikka Keniassa korkeakoulutettujen työttömyys on suurta, niin sairaanhoitajista on pulaa. Tarvittavaa määrää sairaanhoitajia ei voida kouluttaa korkeakouluissa opettajaresurssien vähyyden vuoksi.
KCH:ssa mielenterveyskuntoutujien yksi kuntoutusmuoto on tanssi, johon pääsimme tutustumaan. Yksi kuntoutuja iloitsi erityisen paljon vierailustamme, ja nappasi minut painavine reppuineni syliinsä ja juoksutti huomattavan matkan pitkin pihaa muiden hurratessa. Tämä toistui juoksumatkan ollessa jopa edellistä pidempi. Kolmannella kerralla kieltäydyin kyydistä peläten, että voimakas juoksuttaja alkaa kaikessa energisyydessään heitellä minua ilmaan. Keniassa erilaiset toiminnalliset menetelmät ovat laajasti käytössä, ehkä osittain siksi, että lääkkeitä ole yhtä paljon käytettävissä kuin länsimaissa.
Yökylässä Orongon kylässä
Yhtenä sunnuntaina hyppäsin tuk-tukiin, skootteritaksiin, joka vei minut Orongon kylään. Orongon kylässä toimii leskien ja orpojen ryhmä (ks Finding Bread in Waste – Water Journalists Africa). Ihmettelin ryhmän perustajan, Mama Florence Gundon talon pihassa, mihin olin tullut ja astuin taloon sisään. Olohuoneessa naiset ottivat minut vastaan sydämellisen mutkattomasti. He kertoivat kylän elämästä ja siitä, miten kylässä tehdään yhteisötyötä perheiden parissa ja pidetään huolta orvoiksi jääneistä lapsista.
Lapsiin pääsinkin tutustumaan pian, kun he alkoivat tulla minua tervehtimään yksi kerrallaan. Lopulta myös jalkapallojoukkueen Kick for Life -pelaajat saapuivat tervehtimään. Suomesta tuodut jalkapallot ja muut liikuntavälineet sekä koulutarvikkeet otettiin kiitollisuudella vastaan.
Pian pihalla pelattiin jalkapalloa, tanssittiin, laulettiin, heitettiin frisbeetä, hypättiin hyppynarua ja juteltiin. Minulle kokemus toi mieleen lapsuuteni lähiöiden pihat, jotka täyttyivät kesäiltaisin eri-ikäisistä ihmisistä. Orongon kylässä aikuiset kertoivat järjestävänsä lapsille esimerkiksi tanssi- ja musiikkitoimintaa sekä jalkapallovalmennusta. Lapset esittivät taitojaan ja opettivat niitä myös minulle. Tuomani jalkapallot olivat luksusta, eikä kaivattu erityisiä pelikenttiä tai esiintymislavoja, vaan toiminta onnistui hyvin paljain jaloin vuohien, kanojen ja lehmien kanssa samoilla alueilla.
Orongon kylän leskien ja orpojen ryhmä valmistaa kierrätysmateriaalista sekä haitallisen vieraslajin, järvihyasintin, juuresta käsitöitä myytäväksi. Tavoitteena on perustaa kylään luonnonvarakeskus, johon kylän ekososiaalinen työ keskitetään. Keskukseen on tarkoitus kehittä ICT-toimintaa, koulutusta pienyrittäjyyteen sekä kulttuuritoimintaa, kuten kahvila ja afrikkalainen ravintola sekä pieni kauppa. Kun palvelut ovat kyläläisten saatavilla, ei heidän tarvitse kulkea niin usein Kisumun keskustaan, mikä etenkin pimeällä voi olla jopa vaarallista.
Maailman parantamista Rebeccan kanssa Kisumu innovation centerissä
Kisumussa toimii Kisumu Innovation centre, Kick, jossa pientuottajat ovat valmistaneet vuodesta 2005 asti käsitöitä. Kick-järjestö toimittaa niitä myyntiin mm. Itävaltaan, Iso-Britanniaan, Belgiaan, Yhdysvaltoihin ja Alankomaihin. Toiminnassa on läsnä sekä ekologinen että sosiaalinen ulottuvuus. Käsityöt tehdään kierrätysmateriaalista, jolloin kustannukset jäävät pieniksi ja tuotanto on ekologisesti kestävää. Tuotteiden valmistus ja myyminen tuo tekijöille lisätuloja, mikä parantaa elämänlaatua ja vähentää rikollisuutta. Lisäksi työ kehittää pitkäjänteisyyttä, käsityötaitoja sekä lisää sosiaalisia kontakteja ja osallisuutta.
Suurin myyntiartikkeli on tällä hetkellä kortit, joissa on oivaltavia aiheita valmistettuna jääkaapin kompressorien kuparista, ilmanraikastinpullojen metallista ja mehupurkeista itsevalmistetulle paperille. Raaka-aineiden löytäminen ei ole helppoa, koska kerääjiä on paljon. Muovia kyllä löytyy, mutta siitä valmistetut tuotteet eivät ole menneet kaupaksi riittävän hyvin. Mikkelin maailman kauppa ry tilaa kortteja Kick-järjestöltä.
Minulla oli yhtenä päivänä mahdollisuus vierailla Kick-järjestössä, jossa pientuottajien valmistamat käsityöt kootaan, tarkastetaan ja pakataan kuljetusta varten. Kohtaaminen keskuksen toiminnanjohtaja Rebecca Odundon kanssa oli innostava. Keskustelimme kolmen tunnin ajan reilusta kaupasta, Suomen ja Kenian kulttuurisista eroista sekä maapallon tilasta. Joskus kulttuurinen etäisyys voi olla pieni, vaikka maantieteellinen etäisyys olisi iso.
Dialogiopetusta professori Allanin kanssa sosiologian laitoksella
Vaihtooni kuului opetusta, esityksien pitämistä ja opiskelijoiden ohjaamista. Nämä hoituivat sellaiseen rentoon afrikkalaiseen tyyliin aina sopivan tilaisuuden koettaessa. Koetin varautua erilaisiin esiintymistilanteisiin, mutta huomasin kuitenkin pian, että spontaanius ja avoin innostus toimivat parhaiten.
Erityisen hienon yhteisopetuskokemuksen koin viimeisenä päiväni Masenon kampuksella, joka sijaitsee n. 20 kilometriä Kisumusta. Toivoin ohjelmaani erityisesti vierailua sosiologian laitoksella, ja yhdyshenkilömme Agatha sai järjestettyä minulle tilaisuuden ja kyydityksen kampukselle. Kampus on todella kaunis puistomainen ympäristö.
Tapasin kampuksella sosiologian ja antropologian laitoksen johtajan, professori Olangon. Hän kokosi sosiologian ja sosiaalityön opiskelijoista ryhmän, jonka kanssa työskentelyni oli määrä alkaa kello 9.00. Varttia yli joimme yhä kahvia hänen huoneessaan ja juttelimme suomalaisesta ja kenialaisesta koulutuksesta. Varovaisesti kysäisin, että olisiko jo hyvä mennä luokkaan, jossa opiskelijat mahdollisesti odottavat. Kahvit juotiin loppuun rauhassa. Keniassa on tärkeää ottaa vastaan tarjottu vieraanvaraisuus, mikä on osoitus siitä, että haluaa kuulua tarjoajan kanssa samaan yhteisöön.
Huoneeseen saapui pomoaan moikkaamaan professori Rosh Allan Were, jonka kanssa hetkessä huomasimme, että kulttuurinen välimatka oli maantieteellistä etäisyyttä huomattavasti pienempi. Puhuimme yhteisötyöstä, ja professori Allan painotti ihmisen kulttuurin, tapojen, uskomuksien ja sosiaalisten verkostojen tuntemisen merkitystä terveydenhoidossa ja sairauksien ehkäisyssä. Keniassa esimerkiksi vammaisuuteen liittyy monia uskomuksia pahasta karmasta tai synneistä, mikä saattaa estää vanhempia hakemasta hoitoa lapsilleen, jotka saattavat pahimmassa tapauksessa jäädä heitteille.
Totesimme professori Weren kanssa, että jaamme samanlaisen näkemyksen yhteisötyöstä ja päätimme, että hän tulee mukaan opetukseeni ja pidämme dialogiopetuksena työpajan. Aiheena oli Paolo Freiren sorrettujen pedagogiikka ja Augusto Boalin sorrettujen teatteri. Olin valmistellut opetusta hartaasti huomioiden erilaiset mahdollisuudet ryhmän koossa ja opiskelijoiden taustoissa. Samana aamunakin vielä hioin power point-esitystä vain todetakseni luokkaan mennessäni, että tilassa ei ole mitään audiovisuaalista teknologiaa.
Niinpä kerroin Paolo Freiren ja Augusto Boalin ajatuksista viimeistelty power point-esitys muistiinpanoinani. Professori Were linkitti asioita opiskelijoiden viitekehykseen mahtavasti. Ja opiskelijat kirjoittivat kynät sauhuten. Luentomuotoisen opetuksen lisäksi opiskelijat kokeilivat pienryhmissä tarinan kerrontaa Lut-yliopiston tutkijan, Anne Pässilän, suunnittelemien teatterillistavien korttien avulla.
Työpaja tuntui sekä minun että professori Weren mielestä mielekkäältä. Totesimme oivaltaneemme jotain vuorovaikutuksesta ja yhteisötyöstä. Myös opiskelijat tekivät kysymyksiä ja kertoivat oppineensa. He toivoivat tapaavansa myös Kisumussa vaihdossa olevia suomalaisia opiskelijoitamme. Professori Were lupasi kutsua heidät tunnilleen. Suomalaiset sosionomiopiskelijat totesivat jo orientaatioviikolla, että kenialaiseen sosiaalityön koulutukseen olisi mukava tutustua.
Yhteistyö jatkukoon
Kahden viikon opettajavaihtoni aikana monissa keskusteluissa nousi esille tarve tehdä yhteistyötä sosiaali- ja terveysalan työn ja koulutuksen yhteiseksi kehittämiseksi sekä yhteisen globaalin ymmärryksen lisäämiseksi. Hyviä yhteistyömahdollisuuksia olisi vaikkapa sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille järjestettävä kansainvälinen yhteisopetus verkko-oppimisympäristöissä terveyden edistämisestä. Myös terve Afrikka -verkostoon voisi olla mielekästä liittää mukaan myös sosiologian laitos, koska Suomesta vaihto-ohjelmissa on usein myös sosionomiopiskelijoita.
Olisi kiinnostavaa tehdä yhteistyötä ja oppia puolin ja toisin myös järjestötoimijoiden kanssa. Voisimme jakaa hyviä käytäntöjä globaalilla tasolla esimerkiksi pienyrittäjyystoiminnasta sekä yhteisötyöstä. Koulutusyhteistyön lisäksi voisimme tehdä myös tutkimusyhteistyötä Masenon yliopiston kanssa. Verkkoyhteistyöhön on hyvät mahdollisuudet myös siksi, että aikaero on vain tunnin.