Keskittyminen on sitä, että on läsnä. Työn tekeminen tai opiskeleminen ei onnistu, jos jatkuvasti vastailee Teams-viesteihin, reagoi kilahteleviin sähköposteihin tai keskeyttää ajatuksensa kuunnellakseen avokonttorin rupattelevaa kaveria. Romanttisenkin ruokailuhetken latistaa puhelintaan toljottava tai sille hihittelevä puoliso.
Aivot ohjaavat keskittymistä
Aivoilla on lähes aina jokin tietoinen keskittymisen kohde. Yleensä mieli täyttyy vähintään yhdestä asiasta, joskus useammasta. Tarkkaavaisuus ja keskittyminen ovat hyödyllisiä ominaisuuksia arjen kannalta. Jos tarkkaavaisuutta ei olisi, olisi kaikki yhtä suurta kokemusta kaiken aikaa. Tietoisuuden täyttäisivät tuoksut, tuntemukset, äänet ja värit.
Tarkkaavaisuus on lähes elintärkeää: sen avulla aivot valitsevat yhden kohteen kerrallaan. Kohde nousee tietoisuuteen mahdollisimman tarkkana ja selvänä, ja samalla aivot yrittävät vaimentaa muita kiinnostuksen kohteita.
Keskittymiskyky kehittyy, ja sitä voi kehittää läpi elämän. Muisti ja tarkkaavaisuus linkittyvät toisiinsa. Arjen hajamielisyys tai muissa maailmoissa olo ei ole merkki muistisairaudesta, vaan siitä, että mieli harhautuu.
Aivot onneksi muovautuvat koko eliniän, eli ne ovat plastiset. Toivo ei ole menetetty: kypsä aikuinen voi vallan hyvin terästää aivojaan harjoittamalla keskittymiskykyä ja muistia.
Luovu perfektionismista
Urheilussa keskitytään rutiinien ja rituaalien avulla. Tutut liikeradat ja tuhannet toistot auttavat rauhoittumaan ja pääsemään huippusuoritukseen. Keskittyminen vaihtelee siinä missä motivaatiokin. Joskus käy niin, että vaikka urheilija kuinka keskittyy, hän ei ylitä rimaa. Vaikka opiskelija kuinka skarppaa, hän saa tentistä hylsyn tai oppimistehtävästä lausunnon “täydennettävä”.
Kokeilemalla ja harjoittelemalla pääset useimmiten hyvään tulokseen. Uskallatko luopua perfektionismista? Tarvitaanko täydellistä suoritusta muualla kuin huippu-urheilussa, jos sielläkään?
Cocktailkutsuilmiö on oivallinen esimerkki siitä, miten aivot käsittelevät alitajuisesti huomion ulkopuolella olevia asioita. Vaikka olisit keskittynyt kuuntelemaan äärimmäisen mielenkiintoista esittelyä uuden auton kiehtovista ominaisuuksista, saatat havahtua siihen, että joku toisaalla mainitsee nimesi. Olitpa kutsuilla tai kentällä, keskittyminen voi herpaantua pienestäkin ärsykkeestä.
Harjoittele riemulla
Aloita keskittymisen harjoittelu pienestä. Lupaa itsellesi, että luet asiatekstiä lehdestä, kirjasta tai näytöltä viisi minuuttia yhteen menoon. Toteuta se mahdollisimman virikkeettömässä paikassa. Lukitse puhelin pöytälaatikkoon. Sen jälkeen voit palkinnoksi seilailla tai surffata some-meren aalloilla tai tehdä jotain muuta keveää. Pidennä lukuaikaa päivittäin kymmenellä minuutilla.
Hetkinen, onko tässä ongelma tai ainakin katala piiloviesti? Lukeminen ja keskittyminen on tylsää, ja hauska elämä on muualla.
Käännetään asetelma päinvastoin. Lisää luku- ja kirjoitushetkiin riemua erilaisin palkitsevin elementein. Lue huippukohtia ääneen. Piirrä sarjakuva pääsisällöstä. Laula tekstiä omin melodioin ja kirjoita naseva kertosäe. Vaihtele oppimisen paikkaa ja asentoa. Ota yhteys opiskelutoveriin ja valittakaa toisillenne oppimisen vaikeudesta. Kuunnelkaa toisianne. Opiskelkaa vaahtoavan lattekahvin äärellä.
Kaikki oppimisen perusohjeet pätevät myös keskittymisen kehittämiseen. Syö hyvin ja liiku. Muista pitää taukoja ja nuku tarpeeksi. Pilko opittava aines pienemmiksi paloiksi ja aikatauluta ne kalenteriisi. Pidä kaikki tarvittava käden ulottuvilla. Laskeudu keskittymään ja keskittymiseen.