Venäläisen IClass-oppilaitoksen opiskelijat ja heidän vanhempansa tutustuivat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun – Xamkin – englanninkieliseen tutkinto-ohjelmatarjontaan toukokuisessa esittelypäivässä Pietarissa. Opiskelijoilla on tavoitteena lähteä opiskelemaan ulkomaille valmistuttuaan lukiosta, joten tietoisuus monipuolisesta tutkinto-ohjelmatarjonnasta, Xamkin kampuskaupungeista sekä Suomesta ovat olennaisessa asemassa ennen lopullista päätöksentekoa.
Digitaalisen markkinoinnin lehtori Pia Jääskeläinen Mikkelin kampuksen liiketalouden koulutuksesta vieraili IClass-oppilaitoksessa tapaamassa opiskelijoita toukokuun lopulla. Päivä oli täynnä mielenkiintoista keskustelua, paljon kysymyksiä sekä uusien verkostojen luomista.
Kansainväliset tutkinto-opiskelijat avainasemassa
Xamk haluaa olla strategiansa mukaisesti vahva ja vetovoimainen toimija kansainvälisesti, sekä toimia yhteistyössä valittujen korkeakoulujen kanssa. Kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden houkutteleminen opiskelemaan Suomeen ja Xamkiin on tärkeää.
Xamk tarjoaa viisi erilaista englanninkielistä AMK-tutkintoon johtavaa koulutusta, joihin tavoitellaan vuosittain kohdemaista kilpailukykyisiä hakijoita. Venäjä on yksi näistä kohdemaista ja IClass yksi Xamkin yhteistyökumppaneista Pietarissa.
IClass-opiskelijoilla monipuoliset valmiudet lähteä opiskelemaan ulkomaille
Pietarilainen IClass-oppilaitos antaa opiskelijoilleen monipuoliset valmiudet lähteä opiskelemaan ulkomaille. Oppilaitos on monipuolinen toimija, joka auttaa opiskelijoitaan muun muassa kieliopinnoissa, kohdemaa- ja oppilaitosvalinnoissa, yhteyksien luomisessa sekä käytännönjärjestelyissä ulkomaille muutettaessa. Opettajilla on vankka kokemus ulkomailla opiskelusta sekä eri maiden ja oppilaitosten tuntemisesta.
Henkilökohtaiset suhteet ja kasvokkain tapahtuva viestintä
Henkilökohtaiset suhteet ja kasvokkain tapahtuva viestintä ovat tärkeässä roolissa sosiaalisen median markkinoinnin ja digitaalisen kanssakäymisen rinnalla Tutustumispäivä tarjosikin opiskelijoille ja heidän vanhemmilleen mahdollisuuden kysyä Suomesta, Xamkin kampuskaupungeista, tutkinto-ohjelmista sekä kaikista lisäpalveluista, joita Xamk kumppaneineen tarjoaa opiskelijoille.
Aito läsnäolo, helppo lähestyttävyys, avoimuus, opiskelijoiden tarpeiden ja haasteiden ymmärtäminen sekä näihin vastaaminen olivat esittelypäivän parhainta antia ja aidointa kommunikointia.
Kasvokkain tapahtuvassa viestinnässä juuri tällaisten päivien aikana tapahtuu aitoja kohtaamisia, joita ei sosiaalisessa mediassa tai digitaalisessa kanssakäymisessä saavuteta.
Oli hienoa, että vanhemmat olivat mukana tapahtumassa. Opiskelijat ja vanhemmat saivat paljon lisätietoa, minkä etsiminen netistä olisi ollut heille työläämpää, mutta ennen kaikkea itse opin paljon opiskelijoiden tavoitteista ja haasteista opiskelupaikan valinnassa.
Päivä antoi paljon varmasti kaikille osapuolille. Oli hienoa, että vanhemmat olivat mukana tapahtumassa. Opiskelijat ja vanhemmat saivat paljon lisätietoa, minkä etsiminen netistä olisi ollut heille työläämpää, mutta ennen kaikkea itse opin paljon opiskelijoiden tavoitteista ja haasteista opiskelupaikan valinnassa, sanoo Pia Jääskeläinen digitaalisen markkinoinnin lehtori ja Wellbeing Management -koulutuksen koulutusvastaava. ”Näihin tavoitteisiin ja haasteisiin vastaamalla Xamk pystyy parantamaan vetovoimaansa kansainvälisesti uusien tutkinto-opiskelijoiden joukossa.”
Viisi erilaista englanninkielistä tutkinto-ohjelmaa tarjolla
Xamk tarjoaa viisi erilaista englanninkielistä tutkintoa sekä Mikkelissä että Kouvolassa. Mikkelin kampuksen tarjonnassa on Wellbeing Management -koulutus, josta valmistuu hyvinvointipalvelujen tradenomeja, Environmental Engineering –koulutus, josta valmistuu ympäristöalan ammattilaisia sekä Information Technology –koulutus, josta valmistuu IT-alan monipuolisia insinöörejä.
Kouvolan kampuksella voi puolestaan opiskella Digital International Business –koulutuksessa, josta opiskelijat valmistuvat kansainvälisen markkinoinnin ja kaupan tehtäviin. Toinen englanninkielinen Kouvolassa on Game Design –koulutus, josta valmistuvat työllistyvät pelisuunnittelun ammattilaisiksi.