Xamk on mukana maailmanlaajuisessa European Network of Living Labs –järjestössä (ENoLL https://enoll.org/ ). ENoLL perustettiin Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella 2006. Se on kasvanut yli 150 aktiivisen Living Lab –jäsenen avoimen innovaation tutkimus- ja kehittämisverkostoksi. Living Labs on tuotteiden ja palveluiden käyttäjälähtöistä, kokeilevaa ja dokumentoitua yhteiskehittämistä tosielämän moninaisessa kumppaniverkostossa.
Pääosa suomalaisista ENoLLin jäsenistä toimii Finnish Network of Living Labs –yhteenliittymässä. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu on koordinoitunut yhteistyötä yli kymmenen vuotta. Vetovastuu siirtyi tänä vuonna Xamkille. Xamkin uusi rooli LL-verkostossa aktivoi Living Lab –ajattelua Xamkin toimialueella.
Living lab -ajattelua hyödynnettiin muun muassa kampusalueen toimijoiden yhteiskehittämisessä koulutuksen siirtyessä Kasarminmäelle 2009-2011. 2010-luvulla Living Lab –ajattelua hyödynnettiin muutamissa kaupunkiympäristön kehitysprojekteissa. Kokeilevaa yhteiskehittämistä tehdään yhä enemmän eri projekteissa ja eri aloilla, mutta aiempaa vähemmän Living Lab –käsitteen alla.
”Co-creating innovation: scaling up from local to global”
ENoLL:n kansainvälinen konferenssi Open Living Lab Days (OLLD) järjestettiin Thessalonikissa Kreikassa syyskuussa 2019. Paikalla oli yli 450 osallistujaa. (https://openlivinglabdays.com/ )
Konferenssin teema ”Co-creating innovation: scaling up from local to global” valotti hyvin Living Labsien merkitystä maailmassa, suomalaisten isoa roolia ENoLL:ssa ja verkoston tarjoamia mahdollisuuksia Xamkille ja toiminta-alueemme yrityksille ja yhteisöille. Konferenssi tarjosi tilannekuvapäivityksen Living Lab –kenttään ja tukea Finnish Network of Living Labs –yhteistyöhön.
Mitä Living Labs tarjoaa yrityksille, yhteisöille ja Xamkille?
Yrityksille Living Labs tarjoaa tuote- ja palveluinnovaatioiden tekemisen mallin, jolla kutsua kokonainen palveluekosysteemi, käyttäjät, kuluttajat, kansalaiset, kehittäjät ja tuottajat, mukaan kehittämiseen ja palveluinnovaatioiden luomiseen. Etenkin digitaalinen maailma tuhoaa yksin kehittämisen ja edellyttää kumppaniverkoston saumatonta yhteiskehittämistä.
Yhteisöille, etenkin alueemme kaupungeille, Living Labs tuo tavan yhdistää julkiset ja yksityiset toimijat innovaatioprosesseihin, joihin yhdistyvät luontevasti myös palveluiden käyttäjät ja heidän järjestönsä. Hyvin suunnitellulla Living Labs –prosessilla radikaalikin toimintatapojen uudelleen ajattelu on mahdollista. Living Labsien tulosten hyödyntämiseksi tarvitaan lisäksi hyvää verkostojen johtamista, orkestrointia.
Xamkin opiskelijoille, opettajille ja kehittäjätutkijoille Living Labs –ajattelu auttaa ylittämään ammatti- ja tieteenalojen siiloja ja luomaan yhteistä ymmärrystä pirullisista ongelmista. Living Labs auttaa käsittelemään ongelmia laajemmassa vaikuttavuusympäristössä.
Pelillisyyteen, palvelumuotoiluun ja luovaan yrittäjyyteen keskittyvä Xamkin luovien alojen tutkimusyksikkö on luonteva solmukohta Living Lab –osaamisen kehittämiselle, jakamiselle ja koti- ja kansainvälisten yhteyksien luomiselle. Voimme soveltaa Living Lab –ajattelua esimerkiksi pelillisyyden – etenkin hyötypeli- ja muiden pelillisten ratkaisujen – kehittämisessä muutoksissa olevien toimialojen kanssa. Living Lab tarjoaa uusia näkökulmia yrittäjyyden vahvistamiseen ja perinteisempiin kaupunkikehittämiseen haasteisiin. Living Lab –yhteisö on avoin myös uusille sovellusalueille ja kokeiluille.