Ydin = alkuperäinen merkitys: luuydin tai aivot. Tarkoittaa tärkeää, keskeistä ja sisintä.
Kumppani = alkuperäinen merkitys: kanssa, leipää. Tarkoittaa sitä, jonka kanssa leipä jaetaan.
Nämä Kotimaisten kielten keskuksen antamat määritelmät kuvaavat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) ydinkumppaneitakin hyvin. Xamk tarvitsee aivojen kaltaisia oleellisia toimijoita, joiden kanssa jakaa yhteinen leipä, eli molemmin puolista arvoa tuottava asia. Jotta ydinkumppanuus on mahdollista, on tiedettävä, mitä sidosryhmät korkeakoululta toivovat. Mihin yritysten ja organisaatioiden haasteisiin voimme Xamkilla vastata ja miten?
Syksyllä 2023 julkaistussa Xamkin ydinkumppaniselvitystyössä saatuja tietoja hyödynnetään muun muassa koulutus- ja hankeyhteistyön suunnittelussa ydinkumppanuusmallin kehittämisen lisäksi. Tuloksista voidaan tulkita, että yhteistyötoiveet Xamkia kohtaan liittyvät erityisesti näkyvyyteen, alueelle sitouttamiseen ja juuri kyseisen organisaation tarpeisiin vastaavien osaajien tuottamiseen.
Jo olemassa oleva yhteistyö liittyy vahvasti osaajapulan ratkaisuihin; harjoittelut, opinnäytetyöt ja rekrytointitapahtumat ovat mielellään käytettyjä keinoja saada osaajia kiinnitettyä omaan organisaatioon. Tiiviin yhteistyön kautta vahvistetaan opiskelijoiden opintojen alkuvaiheesta alkavaa integroitumista alueen työelämään, kun tulevaisuuden osaajat kohtaavat ydinkumppaneiden kanssa.
Myös luentovierailuja, kummi- ja nimikkoluokkamahdollisuuksia, ekskursioita ja opiskelijaprojekteja on hyödynnetty. Tavoitetilana nähtiin työnantajamielikuvan muokkaaminen ja positiivinen vahvistaminen. Osa ydinkumppaneista sanoo hakevansa tarvitsemiaan osaajia suoraan koulunpenkiltä.
Koordinoitua yhteistyötä
Selvitystyön perusteella ydinkumppanit haluavat yhteistyöstä Xamkin kanssa selkeää, koordinoitua, tavoitteellista, osallistavaa ja tarvelähtöistä.
”Käytännöllistä toimintaa” nousi tuloksissa yhteistyötoiveeksi. Opiskelijoihin kaivataan kontaktia ja opiskelijayhteistöiden on ajallisesti kohdattava ydinkumppanin tarpeiden ja Xamkin opintojen aikataulujen kanssa. Haasteeksi koetaan, että tarpeet syntyvät nopeammalla aikataululla kuin mitä esimerkiksi kurssiaikataulutus pystyy joustamaan.
Suurin osa kumppaneista näki TKI-toiminnan hyödyllisenä ja sen tarjoamat mahdollisuudet aluekehittämiselle sekä yksittäisille organisaatioille positiivisena asiana. Hankevalmisteluissa haluttiin tehdä myös yhteistyötä ja hyödyntää molemminpuolisesti asiantuntijuutta.
Selvityksestä ilmeni, että säännölliset tapaamiset yhteistyön kehittämiseksi koettiin tärkeiksi. Xamkissa toteutetaankin ydinkumppanitapaamisia ja samalla on luotu ydinkumppanimalli vahvistamaan yhteistyön toimintamallia ja vaikuttavuutta toiminta-alueidemme elinvoiman kehittäjänä.
Mallin tavoitteena on palvella sekä alueemme työelämää että Xamkia. Ydinkumppanimalli rakentuu kumppanien kanssa yhteistyössä määriteltyjen tarpeiden ja tavoitteiden pohjalta. Xamk pyrkii vastaamaan kumppaneiden tunnistettuihin ja ennakoitaviin haasteisiin, joita halutaan yhdessä ratkaistavan.
Yhteistyö yrityksille on pääsääntöisesti jaoteltu neljään kokonaisuutteen:
- opiskelijoiden kanssa toteutettava yhteistyö
- TKI eli tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta
- palvelutoiminta ja
- täydennyskoulutus.
Nämä kaikki osa-alueet voivat olla myös tukemassa toista kokonaisuutta. Esimerkiksi TKI-toiminnassa voi opiskelijayhteistyö olla toimenpiteissä keskeisessä roolissa. Xamk haluaakin tarjota yrityksille mahdollisuuden kokonaisuuksiin palveluiden osalta ja tätä kautta vastata yritysten kehittämistarpeisiin mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.
Toimintaympäristömme kiihtyvässä muutoksessa on erityisen tärkeää tiivistää vuoropuhelua elinkeinoelämän kanssa ja tunnistaa yhdessä tulevaisuuden haasteet ja miten niihin vastataan.
Yhteistä arvoa
Jotta kumppaniorganisaatiot kokevat saavansa yhteistyöstä arvoa, on Xamkin palvelumahdollisuuksia tarjottava ongelmanratkaisun kautta. Kumppanilla on haaste, Xamkilla ratkaisu ja yhteiskehittämisen kautta tuotetaan arvoa kaikille osapuolille.
Tällaista on esimerkiksi tehty ydinkumppaniyritys Lumonin kanssa, jolle Xamkin robotiikan opiskelijat ovat kehittäneet tuotantoon erilaisia ratkaisuja ja testanneet robotiikkakameraa, joka lukee Lumonin lasituksia mahdollisten pintavirheiden tunnistamiseksi.
Ydinkumppanuuksien toimintamallin kehittämistä jatketaan palvelumuotoiluisin keinoin, jotta Xamk pystyy tarjoamaan muuttuvassa maailmassa kumppaneilleen mahdollisemman palvelevaa yhteistyötä.
Haasteet, tarpeet ja näkemykset muuttuvat toimintaympäristön mukana, joten kumppanuus on siis jatkuvaa kehittämistä ja kehittymistä vaativaa, ennakoinnin avulla työstettävää toimintaa. Tulevaisuusmuotoilun menetelmät ovat vahvasti mukana ydinkumppanuuksien kehittämisessä.