Kaipiaisissa on useita kulttuurihistorian kannalta mielenkiintoisia rakennuksia. Kaiken kaikkiaan Kaipiaisten tapahtumat ovat merkittävä osa Kouvolan kulttuurihistoriaa, jo senkin vuoksi, että jos Savon rata olisi päätetty rakentaa Kaipiaisten kautta, olisi Kaipiainen nykyään kaupungin keskusta ja Kouvolan keskusta mitä luultavimmin Kaipiaisten kokoinen kylä. Kapiaisten asemanseutu kuuluu myös valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin (Kymenlaakson… 2006a).
Tarkastelen tässä artikkelissa kolme eri aikakausille sijoittuvaa edustavaa esimerkkiä Kaipiaisten kiinnostavasta rakennuskannasta. Kaipiaisten 1800-luvun rautatieyhteisöön liittyvästä rakennuskannasta voi lukea lisää esimerkiksi Lasse Karhun vuonna 2010 Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta valmistuneesta opinnäytetyöstä Kaipiaisten rautatieyhteisön rakennukset – Kartoitus asema-alueen 1800-luvun lopun rakennuskannasta, sekä tuoreesta julkaistusta Erkki Alatalon teoksesta Vielä on aikaa – Historiaa aja tarinoita kylästä nimeltä Kaipiainen (2021).
Kaipiaisten kauppa – osuuskauppafunkkiksen tyyliesimerkki
Kapiaisten kylän keskustassa sijaitseva Kymenseudun Osuuskaupan omistama rakennus on tyylipuhdasta 30-luvun funktionalismia. Nykyään rakennuksessa toimii Sale-myymälä ja rakennuksen yläkerrassa on myös muutamia asuntoja.
Rakennus on alun perin ollut väritykseltään valkoiseksi rapattu, mutta 1980-luvulla suuri osa rakennuksesta verhoiltiin siniharmaalla peltisellä poimulevyllä. Entistä vaaleaa ulkoasua on nähtävissä vielä länsipäädyn parvekkeessa, joka antaakin rakennukselle voimakkaan funktionalistisen leiman.
Rakennus on suurella todennäköisyydellä arkkitehti Erkki Huttusen (1901–1956) suunnittelema, sillä hän toimi Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan rakennusosaston arkkitehtinä ja osastopäällikkönä vuosina 1928–1942, jonka jälkeen hänet nimitettiin Rakennushallituksen pääjohtajaksi (Arkkitehtuurimuseo s.a.).
Kaipiaisten kaupan on myös ajateltu olevan Alvar Aallon niin sanottua valkoista funktionalismia, mutta varmuutta ei ole siitä, onko rakennus Huttusen vai Aallon suunnittelema. Joka tapauksessa rakennus on suojelemisen arvoinen.
Osuuskauppafunkkis oli osaltaan 1920-luvulta lähtien luomassa osuuskaupoista mielikuvaa moderneina, raikkaina ja dynaamisina liike-elämän keskuksina. Funktionalismin neljäksi teesiksi on mainittu tekniikka, terveys, tarkoituksenmukaisuus ja tasa-arvo (Telaranta 2010), jotka toteutuvat myös osuuskauppafunkkiksessa.
On huomattavaa, että suomalaisten ensikosketus uuteen ja moderniin arkkitehtuuriin liittyvään ajattelutapaan tapahtui juuri lähes joka kylään nousseiden funkkistyylisten osuuskauppojen myymälärakennusten avulla (Ks. Telaranta 2014, 33–34).
Niillä siis on tärkeä osa kansainvälisten modernismin aatteiden leviämisessä kansakuntamme tietoisuuteen. Näiden rakennusten arvo ja säilyttämisen merkitys tulisikin ymmärtää niin historiallisista, ideologisista kuin esteettisistä syistä.
Isotätini Liisa Raussi toimi 60–70-luvuilla myyjänä ja kangasosaston hoitajana Kaipiaisten osuuskaupassa, joka tuolloin, modernista ulkomuodostaan huolimatta, oli todellinen vanhanajan sekatavarakauppa. Kaupassa oli lähellä tuotettuja elintarvikkeita, maatalous- ja rautakauppaosasto, jonkin verran tekstiili- ja vaatemyyntiä ja kauppa toimi myös bensa-asemana.
Liisa oli saanut kauppiaskokemusta talvi- ja jatkosodan aikana toimiessaan läheisen Tirvan kylän osuuskaupan hoitajana miesten ollessa rintamalla. Hän oli vähän yli 20-vuotiaana taatusti nuorin ja ehkä myös ensimmäinen nainen kaakkoissuomalaisten osuuskaupanhoitajien historiassa.
Edelleen Kaipiaisten kaupan valikoimiin elintarvikkeiden ja pienen päivittäistavaravalikoiman lisäksi kuuluu myös esimerkiksi puutarhatarvikkeita ja kauppa toimii myös postina ja Veikkauksen toimipisteenä. Maalaispuodin tunnelmaa siis löytyy edelleen!
Kapiaisten asema
Vuonna 1870 avattu Kaipiaisten asema on rakennussuojelukohde (Kymenlaakson… 2006b). Se on Suomen ainoa säilynyt niin sanottu saariasema, mikä tarkoittaa sitä, että kiskot kulkevat aseman molemmin puolin.
Asemarakennus on tyyliltään perinteistä 1800-luvun puolenvälin asema-arkkitehtuuria, jossa kansallisromanttiset piirteet yhdistyvät nikkarityyliin. Kapiaisten aseman toimintaan liittyvät rakennukset, kuten esimerkiksi radan eteläpuolelle jäävä vesitornirakennus ovat tärkeä osa ehjää rakennuskokonaisuutta, josta osa on jo tuhoutunut.
Myöskään asema ei tule säilymään kunnossa käyttämättömänä ja hoitamattomana, vaikka se suojelukohde onkin. Kyläläiset ideoivat asemalle uusia käyttötarkoituksia, mutta ideoiden toteuttaminen vaatii taloudellisia panostuksia.
Nykyään aseman omistaa Senaatti-kiinteistöt. (Ks. Haimi 2021, 4–5.)
Kaipiaisten asemaan liittyy tunnelmallinen lapsuudenmuisto: perheeni vieraili edellä mainitun isotätini Liisa Raussin luonaan Kaipiaisissa varsin usein. Varhaislapsuudessani matka tehtiin Kouvolasta milloin junalla, milloin linja-autolla.
Muistan, kuinka erään 70-luvun vaihteen joulun välipäivien vierailun jälkeen lähdimme kohti kotia ja kävelin käsi Liisan kädessä lyhyen matkan Lopotinkujalta asemalle. Ilta oli tummansininen ja pakkaslunta satoi hiljalleen. Puistokujaa valaisi muutama lyhty ja vanha kaunis asemarakennus näytti kutsuvalta. Varsinaisesta junamatkasta en muista mitään, mutta asemanpuisto ja itse rakennus ovat piirtyneet muistiin, ja myöhemmin olen usein ajatellut, että tuo tunnelma ja maisema eivät paljon poikenneet 1800-luvun näkymistä. Vuonna 1977 henkilöliikenne Kapiaisista lopetettiin.
Venton talo eli Feoktistoffin talo
Kapiaisten kaupalta noin 150 metriä nykyistä Kapiaisten tietä itään, voi tien vasemmalla puolella havaita villiintyneen puutarhan keskellä suurehkon huvilan piharakennuksineen.
Huvila on nyt pikaista restaurointia vaativassa kunnossa, mutta 1880-luvulta aina 1920-luvulle se oli yksi Kapiaisten tuolloin vilkkaan seuraelämän keskuksista.
Alun perin huvilan omisti Inkerinmaalta kotoisin oleva kauppias Wasili Feoktistoff (1858–1931), jonka suvun jälkeläisiä edelleen asuu myös Kaipiaisten alueella.
Hänellä oli tuolloin runsaasti kiinteistöomistuksia nykyisen Kouvolan alueella ja hänen perikuntansa rakennutti 1920-luvulla muun muassa Kouvolan vanhan Lasipalatsin rakennuksen, joka oli Kouvolan ensimmäinen funkkisrakennus. Rakennuksen suunnitteli viipurilaissyntyinen arkkitehti Jalmari Lankinen. (Verhe 2011, 97–98; Talvi 1984, 476.)
Pirkko-Liisa Enäjärvi-Jantunen on haastatellut 1980-luvulla Kapiaisten asukkaita ja tämän arvokkaan aineiston mukaan Feoktistoffin talossa pidettiin muun muassa suuria pääsiäisjuhlia.
Hän kirjoittaa: ”Seuraelämä oli vilkasta. Perhetuttuja olivat mm. asemapäällikkö Turpan perhe, Feoktistoffit, Kamenskyt, Kylliäiset ja Palbergit Tirvalta.” (Enäjärvi-Jantunen 1986, 11.)
Enäjärvi-Jantusen haastattelema Heidi Hyvärinen kertoo noista ajoista: ”Kesäisin kokoontui nuorisojoukko joka ilta yhteisrientoon. Mukana oli Junton poikia ja Venton poikia (Feoktistoff), Kamenskyn Grisha ja Boris ja Heidin paras ystävä Salmin Rauha ja muita Salmin nuoria: Mirre, Lauri, Valto jne. Yhdessä laulettiin, leikittiin seuraleikkejä, käytiin Venton penkillä Järvenmäellä tai tehtiin veneretkiä ja uitiin hiekkarannalla. Veneitä oli Feoktistoffeilla, Juntoilla ja Salmilla.” (Enäjärvi-Jantunen 1986, 12.)
Elämä 1920-luvun Kapiaisissa näyttäytyy haastatteluaineistossa idyllisenä ja huolettomana. Pala tästä idyllistä säilyisi, jos arvorakennukset olisi mahdollista säilyttää jälkipolville.
Kolmatta vuotta Xamkissa restaurointia opiskeleva Anastasia Tsoli on tutkinut Venton taloa projektityönään. Toveissa on saada aiheesta myös opinnäytetyö lähitulevaisuudessa.