Uutta luomassa

Hakutulokset

Artikkeli

Emma opetti ja yhdisti

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta, Xamkista, siirtyy vuosittain satoja tutkinnon suorittaneita eri alojen asiantuntijatehtäviin elinkeinoelämän palvelukseen. Opiskeluaika kestää keskimäärin kolmesta viiteen vuoteen. Mitä ovat tulevaisuuden työelämätaidot, joita työelämä…
Artikkeli

Mistä on hyvä työpaikka tehty?

Valtaosa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Xamkin henkilöstöstä on sitä mieltä, että Xamk on hyvä työpaikka.
Artikkeli

Langat yhdistyvät johdon katselmuksessa

Ylimmän johdon pitämien katselmusten tavoitteena on arvioida yksiköiden toimintaa sekä tukea ja edistää itseohjattua kehitystyötä.
Artikkeli

Ylemmistä ammattikorkeakoulututkinnoista AMK-maistereiksi

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot tulivat 15 vuotta sitten osaksi korkeakoulujärjestelmää. Tutkinnot perustettiin vastaamaan yhteiskunnallisiin ja työelämän kehittämistarpeisiin.
Artikkeli

Conversation with Startup Sabine – Finding the raw, untouched diamonds

In the end of February many Finns are on their winter holiday skiing or just relaxing. I had an honor to meet and do a…
Artikkeli

TKI-osaajaksi valmentautuminen alkoi Levin maisemissa

Xamkin opetus- ja TKI-henkilöstökolmikko aloitti valmentautumisen TKI-osaajiksi helmikuussa 2018.
Artikkeli

Opiskelijoiden elämää Xamkin Snapchatissa ja Instagramin tarinassa

Xamkin Snapchat ja Instagramin tarina kertovat opiskelijoiden silmin opiskelusta Xamkissa. Tässä yhdistyy luontevasti opiskelijamarkkinointi siihen, että opiskelijoilla on mahdollisuus hankkia hyödyllisiä taitoja työelämää varten.
Artikkeli

Yhteistyökumppaneiden kokemuksia simulaatiotyöpajoista

Jos katsoo työpaikkailmoituksia, lähes kaikissa edellytetään nykyisin hyviä vuorovaikutustaitoja. Miten työntekijä tulee toimeen eri tavoin toimivien työtovereiden, asiakkaiden ja esimiehen kanssa, miten osaa ilmaista itseään,…
Artikkeli

Cybersecurity for ships

A modern ship is a complicated system using digitization and automation. Several assets prone to cybersecurity attacks are located on a ship: operational technology OT-networks,…
Artikkeli

Hyvinvointianalyysit ja palautumisen merkitys

Teet töissä kolmea asiaa yhtä aikaa ja unohdat mitä ne kaksi muuta olivat. Kuulostaako tutulle? Työelämän hektisyys näkyy ja kuuluu työntekijöiden hyvinvoinnissa. Itsestä huolehtiminen unohtuu…
Artikkeli

Onko työntekijöillä sittenkin muita tapoja kuin vain vaieta?

Mitä tapahtuu jos ihmistä ei kuunnella? Vaikeneeko hän? Varmasti ei! Hän jatkaa puhumista mutta vaihtaa kieltä ja kohdetta. Hän puhuu itselleen ja seinille, koska hänen…
Artikkeli

Overcoming the challenges of learning by utilizing AI

In todays’ education business, there is a lot of talk about digitalization and how it should be further incorporated also into our activities at Southeastern…
Artikkeli

Opinnäytetyö TKI-hankkeessa

Hanketyön näkökulmasta on hyödyllistä ja inspiroivaa, että mukana on myös opiskelijoita. Opiskelijat avaavat omilla kysymyksillään ja havainnoillaan tärkeitä näkökulmia ja linkittävät hankkeita tiiviimmin myös opetuksen…
Artikkeli

Moniammatillisen kotikuntoutuksen erikoistumiskoulutus kokoaa valtakunnallista osaamista

Kotikuntoutus haastaa työntekijät rakentamaan aivan uudenlaisen, verkostomaisen toimintakulttuurin, jossa asiakkaan kokemustieto, yksilölliset tarpeet, omat paikalliset verkostot ja omat toimintaympäristöt tuottavat puitteet tarvittaville kuntoutuspalveluille.
Artikkeli

Lehtorit Erasmusvaihdossa Euroopan ytimessä

Xamkin terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikön lehtorit Terhi Hede ja Anna-Maija Uusoksa olivat vaihdossa Ranskassa ja Belgiassa käynnistämässä yhteistyötä ja kehittämässä jo aloitettua yhteistyötä eteenpäin.
Artikkeli

Xamkin ja Kinnon yhteistyöllä kehitettiin Kouvolan ydinkeskustaa

Kaupan rakenne on uudistumassa. Uudistukseen vaikuttavat jo lisääntyvät verkkokaupat, logistiikan ja dataverkkojen kehittyminen, mobiililaitteiden lisääntyminen, automatisointi, sosiaalinen media sekä kuluttajakäyttäytyminen.
Artikkeli

Suomi matkakohteeksi myös suomalaisille

Sosiaalisessa mediassa arvostusta ja ihailua saa enemmän päivitys, jossa loma on vietetty mahdollisimman kaukana kotimaasta kuin Suomen rajojen sisäpuolella. Tieto kotimaamme erilaisista matkakohteista on vähäistä.…
Artikkeli

Uusia tuulia Valko-Venäjä -yhteistyössä

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk ja Belarusian State University Institute of Business Management Technologies SBMT BSU, ovat tehneet koulutusyhteistyötä jo vuodesta 2014.
Artikkeli

Hyvinvointi katsoo tulevaisuuteen

Hyvinvointiala ja sen tulevaisuus ovat juuri nyt erityisen mielenkiinnon kohteena. Sote-uudistus elää ratkaisun vaihetta, jossa yhteydessä hyvinvointialan rakenteille ennakoidaan ennennäkemätöntä muutosta julkisten ja yksityisten sosiaali-…
Artikkeli

Miksi naisten ja tyttöjen ympärileikkaus koskee myös Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella pidettiin marraskuussa 2017 tyttöjen ja naisten ympärileikkauksen estämisen toimintaohjelman toimeenpanoa koskevat työkokous.
Artikkeli

Sote-alan etäpalveluja kartoitettiin Itä-Savossa

Sosiaali- ja terveyspalvelujen hyvä saatavuus on kansalaisille tärkeää. Teknologian kehittyminen ohjaa myös hoito- ja kuntoutuspalveluihin uudenlaisia järjestämistapoja. Etäteknologiaa hyödyntävien sovellusten käyttö on yleistynyt ja palvelujen…
Artikkeli

Innostu, innosta ja ohjaa innostumaan

Carry on -hanke antaa työkaluja opetuksen kehittämiseen.
Artikkeli

Terveydenhoitoalan venäjää Pietarissa

Kesällä 2017 toteutui Terveysalan venäjä-kurssi ensimmäistä kertaa täysin verkkototeutuksena ja viiden opintopisteen laajuisena. Kurssille ilmoittautui aluksi 28 henkilöä, mutta lopulliseksi suorittajamääräksi jäi 18, joista suurin…
Artikkeli

Kestävä matkailu – megatrendistä käytännön tekoihin Tansaniassa

Astelen sisään geologian professorin työhuoneeseen Dar-es-Salaamin yliopistokampuksella. On aurinkoinen marraskuun päivä Tansaniassa 2017. Professori Nkotagu tervehtii, katselee ympärilleen ja toteaa: – Suomalaiset ovat rakentaneet työhuoneeni,…